keskiviikko 12. elokuuta 2015

Talizman


Toivottavasti tästä tulee jotain suurta...


Nyt oon asustellu täällä Opistolla neljä päivää ja ei ainakaa näin alussa kaduta yhtään, että tänne hain. Tietysti tulee hetkiä milloin kaipaa vanhoja kavereita ja tapoja. Eiköhän tähänkin totu. 

Eilen sitten pääsin kokeilemaan minulle tarjottua hevosta (puolylläpitoon). Sain kyydin sen omistajalta tästä koululta ja täältä ei ole mikään pitkä matka Tanen tallille. Pyörällä siis kuljen sitten sinne. Talli missä T asuu 7 hevosen tallissa ns. joen toisella puolella koululta katsottuna. Talli on melko uusi ja siellä on mukavat omistajat. 

Käveltiin sitten ns. alkukäynnit tallilta 5.tallin kentälle ridailemaan. Kenttä pölisi ihan hirveästi, kun sitä ei oltu kasteltu. Kokeilin kaikkia askellajeja aika nopeasti, koska oli niin lämmin. Tane tietysti hieman kokeili mun rajoja, mutta loppu ratsastuksesta se oli jo todella kiva ratsastaa. Pääsen onneksi vielä kokeilemaan tämän kuun aikana Tanea, ennen kuin päätän mitään tämän asian suhteen. 

Perjantai on pian ja moni meidän asuntolasta lähtee käymään kotona, koska ensi viikolla on talliviikko eli ollaan joka päivä tallissa töissä koko viikon. Ens viikosta on tulossa siis työntäyteinen viikko.  







- Senja 

4 kommenttia:

  1. Heippa! Kiva lukea Ypäjältä juttuja. Itse olin siellä vuosina 2010-2014 ensin kolmoistutkinnossa ja sen jälkeen ratsastuksenohjaaja-koulutuksessa. Pidä hauskaa Ypäjällä ja ennen kaikkea muista olla ahkera :) Toivon, että itsekin pääsen sinne vielä joskus takaisin! (Terveisiä kaikille opettajille myös :D)

    http://haaveenahevosala.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Jep, se on ! (: Odotan innolla että pääsen ratsastamaan ja tutustumaan paremmin.
      Kiitos kommentista! :)

      Poista

Kommentoi fiksusti!