lauantai 7. toukokuuta 2016

KAIKENLAISTA ON SATTUNUT


Pitkästä aikaa teille postausta, pahoittelen. Kaikenlaista on nyt viime aikoina  sattunut Ypäjällä ja kotona, joten tää kirjottaminen on jäänyt vähäiselle..  

Olen käynyt viikottain hoitamassa Anun hevosia, Hemmoa ja Tanea. Tanellahan mun piti startata nyt lauantaina HeB:0 2009 Tammelassa, mutta tuli pieniä mutkia matkaan mun tiputtua Tanelta treeneissä kahdesti. Harmittaa aivan älyttömästi, kun ei nyt päästykkään tekemään meijän yhteistä kisadepyyttiä. Onneksi kisoja on vielä paljon tulossa! 

Jouduin siis jättämään talliviikon kesken ja lähtemään kotiin sairaslomalle. Palaan kyllä onneksi jo ensi viikolla takaisin 
koululle. 



Meillähän on edessä kauan odotettu työssäoppijakso ( 6kk) ens syksynä, joten vanha rehtorimme alkoi kyselemään toiveita paikkojen suhteen viime kuussa. Minä mattimyöhäsenä vastasin vasta äsken toiveeni opettajalle! Paikat on kaikki ulkomailla, joten mua odottaa puolen vuoden TO-jakso toivottavasti muualla kun koto Suomessa. Laitoin 1. Saksan 2. Tanskan 3. Belgian. Hitsi, että jännittää jo vaikka aikaa on vielä kuinka paljon.. 

JOS TULI KYSYTTÄVÄÄ, KYSYKÄÄ TOKI! 

- Senja 

2 kommenttia:

  1. Oi vitsi mäki haluun työssäoppiin ulkomaille! Oon kyllä suunnitellut että kolmosella vois mennä.. Toivottavasti pääset mieluiseen paikkaan!

    http://juttashorselife.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Hihi, miten teillä Harjussa muuten toi toimii ? Toivotaan, Saksaan mut kuulemma otettais vaikka heti ja ihaninta noissa parissa paikassa on se , että sieltä voi saada sitten töitäki!

    VastaaPoista

Kommentoi fiksusti!