torstai 16. helmikuuta 2017

MITÄ OPIN TYÖSSÄOPILTA

photo: Senja.Holpainen Photography 

Halusin tulla kertomaan teille mun työssäoppireissun opitut/parhaat asiat. Reissuhan kokonaisuudessaan oli todella opettava ! 

Mitä opin reissussa? 

- Kyran miehen valmennustunneilla opin vielä enemmän keskittymään omaan istuntaan ja siihen kuinka vaikutan hevoseen. Puhuimme myös paljon lihasten käytöstä - myös perusistunnasta puhuimme paljon, johon kummatkin Kyra että Richard  kertoivat neuvoja. 


- Opin myös sen, että Suomessa rasvataan hyvin vähän kavioita verrattuna esim. Saksaan. Siellä meillä oli tapana ennen ratsastusta rasvata ja maneesista tulon jälkeen vielä pestään kaviot. Hevosten kavioista siis pidetään mielestäni paremmin huolta ulkomailla mitä Suomessa. 

- Saksassa huomasin myös sen, että siellä on ratsastusvarusteet paljon halvempia mitä Suomessa. Sieltä tulikin loppureissusta osteltua parit varusteet itselle! 

- Huomasin eron hevoskulttuurin välillä, kun mulle kerrottiin Saksassa, että siellä palkataan eri ihmiset siivoamaan hevosien karsinoita. Olin suunnastaan hämmentynyt, koska olin valmistautunut ahkeraan lannan luontiin. 

- Tällä reissulla opin myös tekemään jo opitut asiat vielä paremmin - ja olen suuresti kiitollinen siitä kuinka paljon mua jaksettiin neuvoa tekemään asiat vielä paremmin. 

                                        -----------------------------------------------------------

Opin reissulta paljon muutakin esim. itseeni liittyviä asioita. Kaikkea en nyt jaksanut alkaa listaamaan teille.  

- Senja 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi fiksusti!